Uuden elämän alku

Opiskelukärpänen pääsi puremaan minua pari vuotta sitten, kun suoritin mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumisopinnot. Aloitin ne hiukan kauhun sekaisin tuntein, miten ihmeessä ne saa yhdistettyä kaikkeen muuhun arkeen. Esimies oli kuitenkin tukenani ja lupasi lähiopetuspäivät palkallisiksi vapaiksi, joten hyppäsin tuntemattomaan ja palasin koulunpenkille kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Kaikki oli muuttunut opiskeluajoista. Ensimmäisenä koulupäivänä kaikki aika meni eri tietokoneohjelmien opetteluun. Mutta kun opinnot eteni ja aikaa kului, huomasin, että ei se opiskelu niin vaikeaa ollutkaan. Kun sain opinnot tehtyä, oli se kärpänen haukannut aimo palasen ja aloitin jo unelmoinnin uudesta koulutuksesta.

Vuodenvaihteessa päätin, että kevään haussa haen opiskelemaan jotain. Olin kahden vaiheilla, haenko ratkaisukeskeiseen neuropsykiatriseen valmennukseen vai haukkaanko vielä isomman palan ja yritän päästä suorittamaan YAMK-tutkintoa. Ja kun tuli yhteishaun ja päätöksenteon aika, iskikin samaan saumaan päälle ystävämme COVID-19. Toimintoja ajettiin töissä alas ja omat lapset siirtyivät etäkouluun. Kauheaa säätämistä ja sopeutumista, eikä mitään kuvaa siitä, mihin ollaan menossa. Niinpä en kyennyt päätöksentekoon. Sen verran älliä oli siinä kohtaa, että  laitoin hakemuksen niin nepsy-valmennukseen kuin terveyden edistämisen ylempään amk:n ja päätin miettiä asiaa kun muu elämä selkiytyy. 

Pääsykokeethan eivät myöskään menneet niin kuin alunperin piti, kiitos koronan. YAMK-pääsykoe muuttui nettiin, mikä oli ehdottomasti minulle parempi vaihtoehto. Nepsy-valmennuksen pääsykoehaastattelu taas osui samaan päivään, mutta lähikohtaamisena. Nyt alettiin olemaan siinä vaiheessa, että päätöksiä pitää tehdä. Päätin lopulta, että menen YAMK-pääsykokeeseen ja luovun nepsy-paikasta suosiolla. Koululta kuitekin soitettiin, että olenhan osallistumassa haastatteluun. Kerroin, etten aio osallistua kasvokkain tapahtuvaan ryhmähaastatteluun, jolloin minulle tarjottiin mahdollisuutta etähaastatteluun toisena päivänä. Tartuin tähänkin mahdollisuuteen. Lopullinen päätös jäi siis vieläkin auki.

YAMK-pääsykokeen aihe oli minulle suorannainen syöttö lapaan. Kokeessa tuli lukea artikkeli aiheesta, jota olemme viimeisen vuoden  tutkineet ja pyöritelleet töissä kehittämisajatuksena. Kirjoitin siis kaksi sivua tiukkaa tekstiä kokemusasiantuntijuuden vaikutuksesta osallisuuteen ja kuvasin, miten kokemusasiantuntijoita voitaisiin hyödyntää paremmin työssäni. Olo oli suorastaan epäuskoinen, että pääsykoe voi olla näin helppo. Myös nepsy-haastattelun jälkeen oli hyvä fiilis. Tiesin, että kouluun pääseminen ei ole siitä kiinni, miten haastattelu meni, vaan ainoastaan siitä, sovinko profiililta koottavaan ryhmään.

Pian pääsykokeiden jälkeen sain tiedon, että olen tullut valituksi neuropsykiatrisen valmennuksen koulutukseen. Ainut ikävä puoli oli, että paikka piti ottaa vastaan paljon aikaisemmin kuin tulokset YAMK-valinnoista tulisi. Koska koulu ei pystynyt antamaan minulle lykkäystä paikan vastaanottamisesta, päätin etten jää ainakaan ilman opiskelupaikkaa. Niinpä rustasin nimen paperiin ja lähetin sen oppilaitokseen. Ja kas kummaa. Samana ilta kun paikka oli pitänyt ottaa vastaan, läjähti sähköpostiin viesti että minut on hyväksytty opiskelemaan Terveyden edistämisen YAMK:ta. Silloin harmitti kyllä aika huolella.

Pari viikkoa on nyt kulunut ja olen puhunut monen kanssa asiasta. YAMK-ryhmän tutor-opettaja on sitä mieltä, että minun kannattaa ottaa paikka vastaan ja käyttää koko kolmen vuoden opinto-oikeus, käyden siis ensimmäisenä talvena kahta koulutusta päällekäin. Myös esimieheni on suopea ajatukselle, vaikka tarkkaan kyselikin, miten jaksamiseni riittää tähän kaikkeen. Kotoakaan ei ole kauheasti jarruteltu. Pari viikkoa on vielä aikaa päättää, mitä teen. Uskallanko haukata ison palan ja lähteä puurtamaan kahta koulutusta kolmeen vuoteen.